Timo Kulmakko on yksi Suomen legendaarisimpia taikureita ja hän esiintyi aikaisemmin taiteilijanimellä Timo Taikuri lastentaikuudessa.
Kulmakko tunnetaan myös ns. erityisen hyvistä "close up" -taikatempuista eli lähitaikuudesta. Hän on esiintynyt lukuisissa televisio-ohjelmissa, muun muassa Pikku Kakkosessa, jossa hän 1980- ja 1990-luvuilla käytti lapsille suunnatuissa esityksissään taikasanaa "Ananasakäämä".
Kulmakko valittiin Vuoden taikuriksi vuosina 1998 ja 2005.
Timo kiertää ahkerasti taikomassa niin pienissä kuin isommissakin tapahtumissa Suomessa ja myös ympäri maailmaa. Kulmakko mm. valloitti Osakan maailmannäyttelyn yleisön heinäkuussa 2025, kun hän esiintyi Pohjoismaiden paviljongissa Creative Aging -teemapäivän ohjelmassa. Magic Across the Years -esitys on sädehtivää taikuutta, jossa ilo, lämpö ja yhteisöllisyys loistavat takariviin saakka. Timon charmikkaan kokenut, kekseliäs huumori, häikäisevä taituruus ja aito kontakti yleisöön yhdistää eri ikäpolvet.
Taikaesityksen kesto on n. 30-40 minuuttia tilaajan toiveiden mukaan ja tämän lisäksi on mahdollista saada lähitaikuutta missä taikuri kiertää yleisön joukossa ällistyttäviä taikatemppuja tehden.
Jokainen Timon hyväntuulinen ohjelma räätälöidään tilaisuuden mukaan.
Timolla on oma tekniikka mukana.

Kerro tarkemmin millaista esiintyjää tai ohjelmaa tarvitset: