
Peltone, eli Peltosen Mika Eurasta, on kierrellyt Suomenniemeä kitaroineen jo kolmattakymmentä vuotta yli sadan keikan vuosivauhdilla. Keikkapaikkoina on ollut kaikkea mahdollista – kenkäkaupasta sekä yksityis-, että yritystilaisuuksien, ravintoloiden, laivojen ja hoivakotien kautta vaikkapa naturistien kesäjuhlaan.
Keikkasetistä löytyy sekä omaa tuotantoa että suomirockin (ja vähän ulkomaisiakin) tunnettuja kappaleita. Ohjelmistoa muokataan tilaajan tarpeiden mukaan, esim. palvelukotien toivelistalta löytyy useimmiten suomalaisen musiikin helmiä 50-luvulta tähän päivään.
"Keikalla saa otsarypyt oikaista ja rentoutuminen hyvän musiikin ja letkeän meiningin parissa on sallittua, jollei jopa suotavaa!"
Mikan keikoilta saa poikkeuksetta aina loistavat palautteet, eli niin asiakkaat kuin tilaajatkin tykkää!
Kerro tarkemmin millaista esiintyjää tai ohjelmaa tarvitset: